maanantai 11. huhtikuuta 2011

Sunnuntai / Sunday

Sunnuntai ja auton nokka kohti Köln-Pollia. Vuorossa seminaarin toinen päivä. Ohjelma oli jälleen samankaltainen kuin edellisenä päivänä. Tobias piti meille heti aamusta teoriaa hypystä ja kiipeämisestä sekä niihin liittyvistä asioista. Tänä aikana Jogi oli jo laittanut oman prukkansa treenaamaan pareittain. Kentän toisessa päässä kävi kova kuhina kun taas kentän toisessa päässä seisoimme kuin pyhäkoulussa J Haimme kuitenkin vihdoin koirammekin kentälle tarkoituksena ensin tehdä edellisen päivän tottelevaisuusharjoituksia jonka jälkeen siirryimme hyppyharjoituksiin. Tämän jälkeen oli vuorossa vielä teoriaosuus eteenmenon opettamisesta jonka jälkeen siirryimme suojeluhallintaan. Jatkoin edellisen päivän teemalla eli selkäkuljetuksella ja se meni jopa edellistä päivää huonommin. Jogi lohdutti kuitenkin, että se on vain alussa vaikeaa. Jep, jep. Tämän harjoituksen jälkeen pääsimme taas nauttimaan lounaasta. Edellisen päivän tavoin tämäkin oli lämmin ja aurinkoinen, jopa vielä lämpimämpi kuin lauantai. Istuimme jälleen ulkona syömässä Tobiaksen pennun leikkiessä ja touhutessa musiikin soidessa taustalla. Aivan mielettömän hyvä fiilis nauttia kauniista päivästä hyvässä seurassa. Saimme nähdä myös kun tämä 9-viikkoinen pentu juoksi ensin pienempi noutokapula suussaan ja sen jälkeen Tobias laittoi sen vielä kantamaan 2 kiloa. Luoja miten voi pentu olla suloinen!
Lounaan jälkeen siirryimme puruihin ja pääsin aivan alkupäähän joten tällä kertaa minulla oli mahdollisuus seurata kaikkien muidenkin harjoituksia. Vessen treeni sujui edellisten päivien tapaan ja treenin lopussa pistivät köln-pollilaiset meille kunnon shown pystyyn ja poistuimme kentältä musiikin soidessa dj:nä Tobias J Treenit sujuivat kaikilta hyvin ja oli mukava päättää seminaari näihin tunnelmiin. On todettava, että Köln-Pollin porukka osaa järjestää seminaarin ja osaa tehdä shown sekä pitää hauskaa. Tapasimme ja tutustuimme myös aivan ihastuttavaan henkilöön Biancaan. Toivottavasti tapaamme myös hänet uudestaan. Kiitos erinomaisista päivistä Jenny, Birgit, Tobias ja Jogi unohtamatta Andreasta joka auttoi selkäkuljetuksessa. Jälleen on paljon asioita, jotka pitää saada loksahtamaan paikalleen omassa päässä.
Illalla Jogi tuli hakemaan meidän ja lähdimme syömän Hennefin keskustaan kreikkalaiseen ravintolaan. Mielettömän hyvää ruokaa ja paljon, jopa niin paljon että jäi pääruoka monelta osittain syömättä. Iltaa jatkettiin vielä paikallisessa pubissa hetken jonka jälkeen saimme hyvinkin reippaan kyydin kotiin.
Sunday and we headed for Köln-Poll. It was the second day of the seminar. The program was similar to the program day before. Tobias gave us a theory lesson in jumping over the hurdle and climbing the wall and everything that comes along with that. Meanwhile had Jogi made pairs of his people and they all were practicing. In the other end of the field there was a ordinary bustle and in the other end we were standing like in a Sunday school J At last we also went for our dogs and started to train same thing we did on the day before and after that we did the jumping. After this we did a theory lesson in sending. Then we moved on to obedience in protection. I continued with the same theme as on Saturday, back transport and it went even worse than before. Jogi comforted me that it’s just difficult in the beginning. Yep, yep. After this we got to enjoy the lunch. Like on Saturday this day was also sunny and warm, even warmer. Once again we sat outside eating while the puppy of Tobias was playing around and music played in the background. What a great feeling to enjoy a beautiful day in a good company. We also got to see this 9 week old puppy running and carrying first a lighter dumb bell and then Tobias put him to carry a 2 kg dumb bell. God how cute a puppy can be!
After the lunch we started with protection and I was the second to come, so this time I had the opportunity to follow others training. The training with Vesse went like before and at the end the members of Köln-Poll put up a proper show for us and we left the field while music was playing loud Tobias working as dj J All trainings went well and it was nice to end the seminar like this. I have to say that the gang from Köln-Poll knows how to give a seminar and make a show and have fun. We met and got to know a wonderful lady Bianca. I hope we’ll meet again. Thank you for extraordinary days Jenny, Birgit, Tobias and Jogi not forgetting Andreas who helped in back transport. Again the head is full with knowledge which is to be placed in own brain.
In the evening Jogi came for us and we went to dine in Hennef city in a Greek restaurant. A lot of tasteful food. Even so much that many of us couldn’t finish our main course. We continued the evening in a local pub for a while and afterwards we got a very brisk ride back home.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti